Asukasbudjetti 2026-2027
Asukasbudjettiin on varattu 3 miljoonaa euroa. Sinä vaikutat, mihin rahat käytetään.
Et ole vielä äänestänyt!
Budjetoinnin säännöt
- Valitse enintään 5 haluamaasi hanketta ja äänestä haluamallasi tavalla vaikuttaaksesi budjetin jakautumiseen.
Maksimihankkeiden määrä ylitetty
Tämä hanke ylittää valittavien projektien maksimimäärän, minkä takia sitä ei voida lisätä ääneen. Halutessasi voit poistaa jonkin toisen hankkeen äänestäsi tai äänestää nykyisten valintojen mukaisesti.
Vahvista ääni
Olet valinnut nämä hankkeet osaksi budjettia.
Jos muutit mielesi, voit muuttaa ääntäsi myöhemmin.
Ulkokuntosali Martin ja Majakkarannan väliin
Martin, Itärannan, Vähäheikkilän ja Majakkarannan alueen asukkaat ovat motissa ulkokuntosalien verkosta. Lähimmät ovat Urheilupuiston itälaidalla, Tallimäenpuistossa Kakolan takana, Hirvensalon Moikoisissa ja Luolavuoressa. Täten ehdotan olemassa olevan virkistysalueen yhteyteen tälle alueelle omaa ulkokuntosalia, jotta alueen asukkailla olisi lähempänä mahdollisuus tähän palveluun. Potentiaalisia paikkoja voisi olla esimerkiksi Vilkkilänmäki, Fleminginpuisto, Vähäheikkilän kenttä, Perämiehenpuisto tai Majakkarantaan meren äärelle.
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...