Asukasbudjetti 2026-2027
Asukasbudjettiin on varattu 3 miljoonaa euroa. Sinä vaikutat, mihin rahat käytetään.
Et ole vielä äänestänyt!
Budjetoinnin säännöt
- Valitse enintään 5 haluamaasi hanketta ja äänestä haluamallasi tavalla vaikuttaaksesi budjetin jakautumiseen.
Maksimihankkeiden määrä ylitetty
Tämä hanke ylittää valittavien projektien maksimimäärän, minkä takia sitä ei voida lisätä ääneen. Halutessasi voit poistaa jonkin toisen hankkeen äänestäsi tai äänestää nykyisten valintojen mukaisesti.
Vahvista ääni
Olet valinnut nämä hankkeet osaksi budjettia.
Jos muutit mielesi, voit muuttaa ääntäsi myöhemmin.
Nuorten olohuone Hirvensalon alueella
Arki-illan tylsyyttä tai yksinäisyyttä vastaan voi taistella lautapelejä pelaillen, leffaillan tai kulttuurin parissa, koreja heitellen ja myös muita urheilulajeja kokeillen, uusiin kavereihin tutustuen, iltapalaa nauttien. Asukasbudjetilla toteutetaan Syvälahdessa ja Haarlassa Nuorten kohtaamispaikka -toiminta, jonka sisällöllä vastataan nuorten esittämiin toiveisiin mielekkäästä tekemisestä. Toiminnalla mahdollistetaan saaren nuorten tarpeisiin suunnattu ohjattu, säännöllinen toiminta viikoittain kahtena iltana. Saarten nuoria osallistutetaan ideoimaan kaivattua ja toivottua toimintaa. Nuorten esille nostamia teemoja ja toiveita toteutetaan toiminnassa YMCA:n ohjaajien vetämänä.
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...