Asukasbudjetti 2026-2027
Asukasbudjettiin on varattu 3 miljoonaa euroa. Sinä vaikutat, mihin rahat käytetään.
Et ole vielä äänestänyt!
Budjetoinnin säännöt
- Valitse enintään 5 haluamaasi hanketta ja äänestä haluamallasi tavalla vaikuttaaksesi budjetin jakautumiseen.
Maksimihankkeiden määrä ylitetty
Tämä hanke ylittää valittavien projektien maksimimäärän, minkä takia sitä ei voida lisätä ääneen. Halutessasi voit poistaa jonkin toisen hankkeen äänestäsi tai äänestää nykyisten valintojen mukaisesti.
Vahvista ääni
Olet valinnut nämä hankkeet osaksi budjettia.
Jos muutit mielesi, voit muuttaa ääntäsi myöhemmin.
Mennään yhdessä - LÄHIRETKIÄ SENIOREILLE
Lähiretkiä senioreille tuo ikääntyneille turvallisia, ohjattuja päiväretkiä lähialueille luontoon, kulttuurikohteisiin ja tapahtumiin. Haluamme mahdollistaa yhteisiä kokemuksia, joihin voi osallistua, vaikka olisi huolta liikkumisesta tai jaksamisesta eikä näin ollen yksin tule lähdettyä. Yhdessä meneminen tarjoaa sekä seuraa että turvaa. Toiminta on suunnattu erityisesti vielä kotona asuville senioreille, joiden toimintakyky on heikentynyt. Retkillä mukana on ohjausta ja apua, jotta osallistuminen on turvallista ja mahdollista mahdollisimman monelle.
Retkiä tehdään kerran kuukaudessa ja ne ovat kestoltaan 2–6 tuntia kohteen mukaan. Käytämme sekä Fölin paikallisliikennettä, että tilausbusseja (matalalattia-auto). Kohteiden valinnassa huomioidaan esteettömyys, jotta myös apuvälineitä käyttävillä on mahdollisuus osallistua. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia retkien kohteista.
Esimerkkeinä retkistä voi olla vaikka aiemmin toteuttamamme porukalla Fölillä Seniorimessuille tai tilausbussilla Maatalousmuseo Sarkaan, jonne osallistujat kerättiin eri pysäkeiltä halki kaupungin. Näistä tiedämmekin, että tärkeintä ei välttämättä ole määränpää, vaan osallistuminen ja yhdessäolo.
Auralan setlementti on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää hyvää ja aktiivista elämää kaikissa elämänvaiheissa, erilaisuuden ymmärtämistä ja yhteisöllisyyttä. Toiminnan kehittämisessä keskeistä on asiakkaan äänen kuuleminen ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Näiden periaatteiden mukaisesti olemme toimineet jo vuodesta 1939 saakka. Toimintamme on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Tutustu meihin: Aurala - Yhdessä kaikkea hyvää (aurala.fi)
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...