Invånarbudgeten 2026-2027
Invånarbudgeten har reserverats 3 miljoner euro. Du påverkar hur pengarna används
Lähiölinkki – vaikuttavaa yhteistyötä Nummi-Halisiin
Ehdotamme siis, että alueelle palkataan yksi työntekijä – ”lähiöohjaaja” luomaan verkostoja ja vahvistamaan asukkaiden ja eri viranomaistoimijoidenvälistä vuoropuheluja ja yhteistyötä. Lähiöohjaaja myös toteuttaa yhdessä verkoston kanssa palveluja ja toimintaa viihtyisämmän, turvallisemman ja yhteisöllisemmän asuinalueen kehittämiseksi.
Ohjaajan tehtäviin kuuluu mm.
- alueen koulun/varhaiskasvatuksen ja kotien välisen yhteistyön sujuvoittaminen ja tiivistäminen toimilla, joilla madalletaan vanhempien kynnystä tutustua varhaiskasvatuksen/koulun arkeen, vahvistetaan lasten koulumenestystä ja tuetaan opettajia luomaan toimivaa yhteistyötä kotien kanssa
- ohjata, neuvoa ja tukea perheitä kotoutumisessa ja (kulttuurien välisen) viestinnän haasteissa perheiden kokonaisvaltaisen osallisuuden edistämiseksi
- luoda uudenlaisia yhteistyöverkostoja ja koordinoida vapaaehtoistoimintaa sukupolvien, sukupuolien ja kulttuurien välisen vuoropuhelun ja yhteistyön edistämiseksi
- toteuttaa asukaslähtöistä säännöllistä toimintaa sekä alueellisia tapahtumia ja teemapäiviä vahvistamaan monikulttuurisuutta alueen voimavarana.
- viestiä ja innostaa kaikkia eritaustaisia asukkaita mukaan tapahtumiin ja rakentamaan yhteisöllisyyttä.
Toiminta toteutetaan yhteistyössä Turun 4H yhdistyksen ja eri yhteisöjen kanssa.
Beräknad kostnad
Detta förslag är möjligt eftersom:
Ehdotus on mahdollinen ja on asukasbudjetin kriteereiden mukainen. Toiminta lisää alueen yhteisöllisyyttä, lisää toimintamahdollisuuksia alueella. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.
Toteutusaika: 2 vuotta. Budjetti kahdelle vuodelle: 100214€ (50 107 €/vuosi)
Förslag som ingår i dessa projekt:
Rapportera ett problem
Är detta innehåll olämpligt?
0 kommentarer
Laddar kommentarer...
Lägg till din kommentar
Logga in med ditt konto eller registrera dig för att lägga till din kommentar.
Laddar kommentarer...