Asukasbudjetti 2026-2027
Asukasbudjettiin on varattu 3 miljoonaa euroa. Sinä vaikutat, mihin rahat käytetään.
Kohtaava tuki- jalkautuvaa tukea haavoittuvassa elämäntilanteissa oleville
Pitkittynyt työelämän ulkopuolella olo, epäselvä taloudellinen tilanne ja katkonaiset palvelupolut lisäävät merkittävästi asunnottomuuden riskiä. Toiminta tukee Turun kaupungin tavoitteita asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä puuttumalla varhaisessa vaiheessa niihin tekijöihin, jotka usein johtavat asumisen menettämiseen.
Monella kohderyhmään kuuluvalla on kohonnut riski taloudellisiin vaikeuksiin, vuokravelkoihin, asunnottomuuteen ja muuhon osattomuuteen.
Toimintamalli perustuu konkreettiseen, jalkautuvaan työhön Turun lähiöissä. Työtä tehdään siellä, missä kohderyhmän ihmiset arjessaan liikkuvat ja oleskelevat, erityisesti Turun kaupungin olohuoneissa sekä muissa matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa.
Yksilö- ja palveluohjaus toteutetaan pääosin kasvokkain, mikä mahdollistaa luottamuksellisen vuorovaikutuksen ja kokonaisvaltaisen tuen. Tarvittaessa hyödynnetään myös etäohjausta. Jalkautuvan työn avulla tavoitetaan henkilöitä, jotka eivät muuten hakeudu palveluihin tai joille perinteiset toimistokäynnit ovat liian kuormittavia.
Tämä ehdotus ei ole mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestasi!
Tätä ehdotusta ei ole mahdollista edistää Asukasbudjetissa. Mielestämme tällä ehdotuksella ei ole asianmukaisia toteutusperusteita.
Ehdotettu jalkautuva malli on tarpeellinen, mutta ehdotuksessa kuvailtu palvelu- ja yksilöohjaus voidaan katsoa Varhan sosiaalipalveluille kuuluvaksi. Varhalla ollaan yhteistyössä TurVa-hankkeen (Turku ja Varha yhdessä pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi) kanssa kehittämässä jalkautuvan sosiaalityön mallia vuoden 2026 aikana. Tässä ajatuksena on juurikin se, että sosiaalipalvelut jalkautuvat sinne, missä asiakkaat ovat. Asukasbudjetissa ehdotettu malli on siten pitkälti päällekkäinen jo kehitteillä olevan toimintamallin kanssa.
Kolmannen sektorin vapaaehtoiset pystyvät usein myös toimimaan rinnallakulkijan roolissa, mutta mikäli asiakkaan toimintakyky on sellainen, että toimistokäynnit kuormittavat liikaa, on tuen tarve niin korjaava, ettei sitä voida tarjota vapaaehtoisten toimesta.
Terveisin
Turun kaupunki
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...